01.06.2009 20:22
Noniin, täällä taas. Eipä paljon ole ollut aikaa eikä oikein energiaakaan kirjoittaa tänne mitään. Työharjoittelu on nyt edennyt viidennelle viikolle ja kaikki on sujunut päällisin puolin oikein hyvin. Mukavan vaihtelevaa ja tietenkin omaa kiinnostusta vastaavaa työtä. Oli erittäin positiivinen yllätys saada alaa vastaavia hommia täksi kesäksi, yleisen taloudellisen tilanteen huomioon ottaen jiiänee jiiänee. Ei voi valittaa ei.

Muutaman viikon takainen synttärikeikka Faap De Oaid -projektin kanssa meni omalta osaltani kelvollisesti. Kun kyseessä on 'Schism':n tai 'Vicarious':n kaltainen biisi, siinä ei kukaan pääse helpolla. Bändin nimi ei muuten ole virallinen vaan ensimmäinen mieleen tullut ehdotelma. MySpace -sivusto on kehitteillä heti kun sopiva nimi keksitään, jos keksitään. Biisilistaa pyritään myös laajentamaan. Kassellaan mitä tapahtuu. Kesällä joka tapauksessa keikkoja tiedossa jonkun kokoonpanon kanssa, mutta ei niistä sen enempää...

Kesä siis kokonaisuudessaan vielä edessä. Mitään suurempia suunnitelmia ei allekirjoittaneella ole. Loppukesästä varmaankin joudun ottamaan 'pakkolomaa' kun vanha tuttu paikallinen tehdas ei sitten suostunut avaamaan oviaan tänä kesänä. Anyway, laskeskelin tuossa aikani kuluksi n. 80% opintopisteistä olevan kasassa - viimeinen varsinainen kouluvuosi ei siis tule olemaan sieltä rankimmasta päästä. Hemmetin hyvä juttu, mitta alkaakin jo kaikilta osin olla tuon koulun osalta täysi.

Tämän blogin julkaisun ohessa päivittelin hieman myös itse sivustoa. Uusi ulkoasukin oli tuossa vähän aikaa sitten työn alla, mutta luovuin ajatuksesta sen osoittauduttua täysin paskaksi viritelmäksi. Tulevan kesän aikana en varmaan kovin tiuhaan tahtiin tänne eksy (noh, enpä ole eksynyt tähänkään asti), mutta tiedä sitten sitäkään. Kirjoitushommia olisi tässä muitakin. Onhan tässä koko pitkä (ja kuuma?) kesä aikaa!

No, joka tapauksessa - lämmintä ja hyvää kesää kaikille saitille eksyneille! (kai niitäkin vielä on?)

Now playing:
Artisti: Korpiklaani
Kappale: Vodka
Albumi: Karkelo (-09)


24.04.2009 21:36
Kuukausi jälleen vierähtänyt edellisestä blogista. Noh, syitä siihen on useita, mutta nyttemmin ne kaikki ovat takanapäin. Tarkemmin sanottuna tänään about 9:35 AM. Kevät olisi siis pulkassa ja viikko taukoa edessä ennen kesän harjoittelun alkamista. Kuulitte oikein, sain kuin sainkin siis harjoittelupaikan. Joskus käy näin. Kerrankin se sattui allekirjoittaneen kohdalle. No more, no less.

Tänään on ollut aivan helvetin hyvä päivä. Nelinumeroinen veronpalautus, auton läpimennyt katsastus ja onnistunut koe (ja vielä ennätysajassa) + meksikolainen lager pitävät siitä huolen. Todella harvinaista omalla kohdallani, mutta mitä siitä; hienoa, että sain elää tämän päivän juuri tänään! Kevät on ollut pitkä ja raskas, mutta nyt se kaikki on ohi...awesomeness! Ilmatkin suosivat, kyllä nyt kelpaa...

Ensi viikolla pari keikkavierailua tiedossa Kouvolassa: suomalaisen metallimusiikin parhaimmistoa kumpikin. Jonkun tason kuvamateriaalia varmaankin tulossa, jos ei täällä niin ainakin jossain päin Internetiä. Ja toukokuun puolivälissä sitten ensimmäinen (ja viimeinen?) varsinainen liveveto tuon Mastodon-Tool -projektin kanssa. Biisit alkaa jo jotenkin luonnistua, onhan niitä tullut harjoiteltuakin aivan tarpeeksi!

Mutta tiedoksi kaikille kävijöille, että elossa ollaan (ainakin toistaiseksi).. Ваше здоровье!

EDIT // 01.05.2009: Uusittu kuvagalleria löytyy täältä!

Now playing:
Artisti: Black Sun Aeon
Kappale: A Song For My Sorrow
Albumi: Darkness Walks Beside Me (-09)



Copyright © 2008-2009 Wickedsp1d3r • Totus Vox Servo.